Asiantuntijatyön tulevaisuus – onko sitä?

Olen perehtynyt erityisesti asiantuntijatyön murrokseen yli 10 vuoden ajan. Omaa työuraani on ilokseni leimannut teknologinen vallankumous: kun kesäduunissa 80-luvun alussa lähetettiin reikänauhateleksillä viestejä itään, nykypäivän kesäjampat eivät välttämättä edes tiedä, mikä on teleks.

Tietokone olikin suuri edistysaskel – siis sellainen jo ennen Windowsin aikaa käytettävä! Ensimmäisen kännykän osto 90-luvun puolivälissä oli juhlahetki. Samaan ajankohtaan hyppäsin mukaan siihen mullistavimpaan: sukelsin internetiin ja ryhdyin digiammattilaiseksi. Vuosia evankelisoin yrityksille, miksi internetissä pitäisi olla. Noin 10 vuotta myöhemmin piti julistaa samaan tyyliin somen mantraa. Nyt odotan innolla, minkälaisia uusia mahdollisuuksia keinoäly, robotiikka ja esineiden internet luovat työelämään. Niinpä. Uskon, että työtä on jatkossakin. Eihän 90-luvullakaan osattu vielä ajatella, että webmaster olisi joskus ihan normiammatti.

Ei siis ihme, että Richard & Daniel Susskindin The Future of Professions – How Technology Will Transform the Work of Human Experts veti puoleensa magneetin lailla.

Susskindien mukaan nykypäivän asiantuntija-ammateilla on paljon yhteneväisyyksiä, vaikkei siltä heti vaikutakaan.

  • Ne edellyttävät erikoisosaamista
  • Ammattikuntaan hyväksyminen edellyttää pätevyyttä
  • Niiden toimintaa säännellään jollain tavalla
  • Niitä sitoo yhteiset arvot

Susskindit pitävät neljää kysymystä keskeisinä asiantuntijatyön murroksessa

  1. Onko mahdollista organisoida asiantuntijatyö aivan uudella tavalla?
  2. Onko niin, että kaikki nykyinen asiantuntijatyö tulee olemaan luvanvaraista?
  3. Kuinka paljon luotamme siihen, että asiantuntijat tunnustavat työssään olevan elementtejä, joita voisivat tehdä muut kuin substanssiammattilaiset?
  4. Sopivatko nykyiset asiantuntijatehtävät enää tarkoitukseensa ja palvelevatko ne yhteiskuntaa hyvin?

Heidän pääväittämänsä on, että ammatti on teennös, jonka olemme rakentaneet vastaamaan tiettyjä ongelmanratkaisun tarpeita painetun tiedon aikaisessa teollisessa yhteiskunnassa. Nykyisessä teknologiapohjaisessa tietoyhteiskunnassa ammatit eivät enää vastaa nykytarpeita.

Asiantuntijat tietoyhteiskunnan etenemisen este?

Erityinen ongelma on ”The Grand Bargain”, jonka valtuuttaa ammattikunnat suuren tietomäärän portinvartijoiksi. Asiantuntijuudella on vuorostaan merkittävä rooli yhteiskunnan rakentumisessa. Kirjassa käydäänkin läpi eri asiantuntija-ammattien (mm. terveydenhuolto, koulutus, juridiikka ja konsultointi) transformaatiota kohti teknologispainotteisempaa arvontuotantoa aina automaatioon saakka.

Kirjan ainoa graafi esitteleekin asiantuntijatyön evoluution kohti verkkopohjaisia palvelu- ja ansaintamalleja. Substanssiasiantuntijan rooli muuttuu ja vähenee evoluution edetessä. Oheisesta yhteenvedosta voit lukea tarkemmin vaiheiden sisällöstä.

 

Asiantuntijatyo_Evoluutio.png

Susskindit tunnistavat seitsemän erilaista asiantuntijuuden jakamismallia tulevaisuudessa.

  1. Perinteinen
  2. Verkostoituneet asiantuntijat (itsenäiset)
  3. Puoliammattilaiset
  4. Tietoinsinöörit
  5. Kokemusyhteisöt
  6. Sulautetun tiedon malli
  7. Konetuotettu asiantuntijuus

Huoliakin riittää luotettavuudesta ja empatiakyvykkyydestä tulevaisuuden työtehtävien sisältöön. Susskindien ajatuksiin tulevaisuuden ammateista ja niiden työn sisällöstä kannattaa tutustua. Miltä muuten kuulostaisi empaatikko ammattina?

PS. Kirja on näkemyksiltään mielenkiintoinen ja perustuu mittavaan tutkimustyöhön. Sisällöstä olisi voinut tehdä huomattavasti napakamman ja tiiviimmän vähentämällä tiettyjen asioiden jatkuvaa toistoa, joka alkoi harmittaa itseäni loppua kohden yhä enemmän. Siitä huolimatta lukemisen arvoinen tuhti paketti asiantuntijatyön tulevaisuudesta!

Tässä yhteenvetoni kirjasta, toivottavasti siitä on sinulle iloa! Yhteenveto_Eulenberger_Future_of_Professions_Susskinds

Tietoa kirjoittajasta

SannaE

Hanakka oppimaan ja luomaan uutta sekä parantamaan entisestään olemassa olevaa. Markkinointiviestinnän, kehittämisen ja oppimisen ammattilaisena aina etukenossa menossa suin päin kohti tuntematonta, lähtökitka kun on olematon. Oppiminen on elämäntapani, matkailu ja lukeminen intohimojani. Stay curious!

Yksi ajatus artikkelista “Asiantuntijatyön tulevaisuus – onko sitä?”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s