Se entinen pääkaupunki

Turku on aina ollut merkittävä osa työhistoriaani. Lienee sopivaa, että blogin matkailuosio avataan entisellä pääkaupungilla, tuolla rakkaalla vihollisella. Näin stadilaisittain katsottuna, siis. Näyttää siltä, että vaikka mitä teen, kaikki tiet vievät ennemmin tai myöhemmin länsirannikolle eivätkä suinkaan Roomaan. Tyydyn kohtalooni, sillä Ruotsin vastainen rantamme on valtoimenaan ihan huikeita tyyppejä. Turku on myös kaunis ja aivan ihana – ainakin kesäisin.

Jo ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani 80-luvulla esimies tarjoili vahvan mielikuvan Turusta: ”Olen asunut Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Turku oli vaikein paikka. Niin sisäänpäin lämpiäviä, ettei muualta tulleella ollut mitään saumaa.” Niinpä vaihdoinkin sitten vilkkaasti mainostoimisto- ja liikkeenjohtokonserniin, joka oli turkulainen. Go figure.

Niinä aikoina Turun upeimmat paikat tulivat tutuksi, erityisesti mieleen jäi tuo kuvan Turun linna. Siellä juhlimme keskiaikaisia pitoja. Opimme, että Katarina Jagellonicaa saamme kiittämän haarukasta – yes, muistan vielä jotain 80-luvulta! Jo silloin saimme lautaseksi tuon linkin takana Fazerin mainostaman kuivan ruisleivän. Tosin Fasu ei tainnut olla vielä tuolloin juhlien organisaattori.

Meni parikymmentä vuotta ennen kuin sain tehtyä kunnon historiakierroksen linnassa, mutta sekin on tullut suoritettua. Samanlainen kierros on tehty myös Hämeen linnassa ja aika monessa muussakin linnassa maailmalla. Siippa on tainnut olla aika kummissaan käsityksestäni romanttisista viikonlopuista! Majailimme tuolloin uudehkossa Caribia Spassa, jonka kylpylä jäi mieleen silloisten mittapuiden mukaan huikean hienona. Ehkä se oli sitten se romanttinen osuus.

Tein aiemmin myyntiä nykyisessä duunipaikassani ja jotenkin Turun suunta lankesi osakseni. Autoilusta kun tykkään, niin en ollut pahoillani. Turun motari on ehkä kaikkein kivoin stadista lähtevistä. Se polveilee, mutkailee, nousee ja laskee. Ei ole puuduttavaa tasaista, kuten Hämeenlinnaan vievä tie. Pysyy kuskikin hereillä.

Näinä myöhempinä aikoina Turun ravintolamaailma on ollut oikea herkkusuun aarreaitta. Tuoreimpia kokemuksia on taattua laatua tarjoava Hanko Sushi ja sen kasvislajitelma sekä ravintola Blanco, jonka lounassalaatti oli hinta-laatusuhteeltaan ihan omaa luokkaansa.

Menneiltä ajoilta muistan fine dining -ravintolan, joka oli rakennettu historiallisten rakennusten suljettuun sisäpihaan. Oli pianot ja lasikatot, portaita, hassuja nurkkia ja tunnelmaa. Paikasta tuli mieleen saksalaiset, keskiaikaiset pienet hotelli-ravintolat. Nimi on vain kadonnut historian hämäriin. Schade.

Turku on näillä näkymin suosituin matkakohteeni ainakin kesäkuun loppuun saakka. Meillä on onneksi hyvä suhde, joka tästä sen kuin lujittuu.

Tietoa kirjoittajasta

SannaE

Hanakka oppimaan ja luomaan uutta sekä parantamaan entisestään olemassa olevaa. Markkinointiviestinnän, kehittämisen ja oppimisen ammattilaisena aina etukenossa menossa suin päin kohti tuntematonta, lähtökitka kun on olematon. Oppiminen on elämäntapani, matkailu ja lukeminen intohimojani. Stay curious!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s